Cleantech Invest Oyj

Henkilöstö Suomessa
4
Koko henkilöstö
4
Päätoimipaikka
Liiketoiminta-alue
Miksi mukana? Kiinnostavat tuoteryhmät, palvelut

Uusiutuvan energian pääomasijoittaminen ja yritysten kehittäminen

Yrityksen kuvaus energiamurroksen näkökulmasta

Cleantech Invest on puhtaaseen teknologiaan keskittyvä sijoitus- ja kehitysyhtiö. Pörssilistattu Cleantech Invest sijoittaa yksityisten sijoittajien pääomaa alan lupaavimpiin Suomessa, Saksassa ja Ruotsissa toimiviin kasvuyrityksiin, auttaen niitä saavuttamaan lisää markkinaosuutta. Omistusosuus yhtiöissä vaihtelee. Yritys omistaa osuuksia esimerkiksi yrityksistä Nocart, Enersize ja Nuuka Solutions. Omistettujen yhtiöiden liikevaihto nousi noin 150 % vuonna 2016. Esimerkiksi Nocart sai tammikuussa 2017 varmistettua suuren, 200 milj. Yhdysvaltain dollarin arvoisen projektin Sambiaan. Yrityksiä joissa Cleantech Invest on mukana oli vuoden 2017 lokakuussa 13.

Vienti

Toimistot Suomen lisäksi Saksassa ja Yhdysvalloissa. Portfolion yhtiöt toimivat kansainvälisesti.